Author Archive | Pyöräkaista Hämeentielle

Pyöräkaista Hämeentielle -aloite keräsi yli tuhat allekirjoitusta vuorokaudessa

Ensimmäisen vuorokauden aikana Pyöräkaista Hämeentielle -kuntalaisaloitteen allekirjoitti yli tuhat ihmistä. Lisäksi aloite sai huomiota useissa eri lehdissä.

Aloite julkaistiin oikeusministeriön kuntalaisaloite.fi -palvelussa lauantaiaamuna kello 10. 24 tuntia aloitteen nimienkeruun alkamisen jälkeen allekirjoituksia oli 1007 kappaletta. Niistä netin kautta tuli 547 ja paperille 460.

Kampanjakeräyksen tilanne 24 tuntia nimenkeruun aloittamisen jälkeen.

Kampanjakeräyksen tilanne 24 tuntia nimenkeruun aloittamisen jälkeen.

Paperille nimiä kerättiin muun muassa Fillarikansan kevätjuhlassa sekä kampanjan aloitusbileissä ravintola Siltasessa. Fillarikansan kevätjuhlissa Helsingin Teurastamolla halukkaat aloitteen allekirjoittajat jouduttiin järjestämään kahteen jonoon, jottei jonotusaika olisi käynyt kohtuuttomaksi.

Sadat ihmiset allekirjoittivat Hämeentie-aloitteen Fillarikansan kevätjuhlissa lauantaina.

Sadat ihmiset allekirjoittivat Hämeentie-aloitteen Fillarikansan kevätjuhlissa lauantaina.

Sunnuntain aikana allekirjoituksia kertyi satoja lisää. Myöhään illalla hätyyteltiin jo 1500 allekirjoituksen rajaa.

Heti tuoreeltaan kampanja nousi uutisiin sekä Helsingin Sanomissa, Helsingin uutisissa sekä Metrossa.

Kampanjan tavoite on kerätä kuntalaisaloitteeseen allekirjoitus vähintään 2 prosentilta Helsingin äänioikeutetuista asukkaista. Se on raja, jonka jälkeen aloite on otettava valtuuston käsittelyyn. Tämä tarkoittaa Helsingissä vähintään 10000 allekirjoitusta.

Pyöräkaista Hämeentielle -kampanja vaatii, että Helsingin kaupunki rauhoittaa Hämeentien Sörnäisten ja Hakaniementorin välisen osuuden joukkoliikennekaduksi ja rakentaa sille laadukkaat pyörä- ja jalankulkuväylät.

Haluatko vaikuttaa? Allekirjoita aloite Hämeentien pyöräkaistojen puolesta ja kehota ystäviäsikin tekemään samoin. Allekirjoittaminen tapahtuu Kuntalaisaloite.fi -palvelussa. Tehokas ja helppo tapa osallistua kampanjaan on myös kertoa siitä esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä.

Allekirjoita aloite

Continue Reading

Tiedote: Kuntalaisaloite vaatii Hämeentiestä joukkoliikennekatua

Kuntalaisaloite Pyöräkaista Hämeentielle keräsi ensimmäisten viiden tunnin aikana noin 500 allekirjoitusta. Aloite on ensimmäinen valtuustokäsittelyyn tähtäävä kuntalaisaloite Helsingissä. Tähtäimessä on, että kaksi prosenttia äänioikeutetuista helsinkiläisistä allekirjoittaisi aloitteen. Tarvitaan siis noin 10 000 nimeä.

Aloitteessa vaaditaan Hämeentien muuttamista joukkoliikennekaduksi ja että sen varteen rakennetaan pyörätiet Sörnäisten ja Hakaniemen väliselle osuudelle. Hämeentie on joukkoliikenteen tärkeimpiä katuja Helsingissä ja luonteva väylä myös pyörille. Puuttuvien pyöräteiden vuoksi pyöräily jalkakäytävillä on nyt merkittävä ongelma.

“Hämeentie on pahin tai ainakin kuuluisin ongelmapaikka Helsingissä pyöräillessä. Se on hankala ja vaarallinen, kun sen pitäisi olla sujuva, turvallinen ja kaikille mukavampi”, sanoo Otso Kivekäs Helsingin Polkupyöräilijöistä.

Vähentynyt liikenne antaa paremmat edellytykset kaupunkielämän kehittymiselle. Muutoksesta hyötyisivät niin Kallion asukkaat, kadun varren yrittäjät kuin bussien ja ratikoiden matkustajat sekä pyöräilijät.

“Hämeentien kehittäminen pyöräilijöitä huomioivaksi väyläksi olisi yksi parhaista parannuksista Helsingissä aikoihin,” toteavat Hakaniemen Ykköskauppiaat kannanotossaan.

“Kaupunkisuunnitteluvirasto tekee parhaillaan suunnitelmia Hämeentien joukkoliikennekadusta ja pyöräteistä. Vähentämällä liikennemäärää voitaisiin saada elinympäristö terveellisemmäksi ja miellyttävämmäksi”, kertoo kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnittelija Niko Palo.

Kuntalaisaloitteella halutaan ilmaista helsinkiläisten vahva tuki joukkoliikennekadulle ja elävämmälle Hämeentielle.

Aloitteen lähtölaukausta juhlitaan tänään la 17.5. Teurastamolla Fillarikansan kevätjuhlissa klo 17 saakka (Tukkutori, Työpajankatu 2). Klo 18 alkaa kampanjan tukitapahtuma Ravintola Siltasessa. Luvassa on mm. paneeli, jossa ovat mukana kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava sekä Helsingin polkupyöräilijöiden, Helsingin bussiliikenteen sekä kaupunkisuunnitteluviraston edustus (Hämeentie 13).

Aloitteeseen kerätään nimiä oikeusministeriön kuntalaisaloite.fi-palvelussa sekä paperilistoille. Pyöräkaista Hämeentielle -aloite on jo ensimmäisenä päivänään eniten nimiä kerännyt aloite palvelussa.

Lisätietoja:

Marjut Ollitervo
etunimi.sukunimi@iki.fi
040 5025 266

Otso Kivekäs
etunimi.sukunimi@iki.fi
044 333 6338

Continue Reading